TIETOA MINUSTA

Tehdään yhdessä tavoitteistasi totta!

Moikka! Mun nimi on Sinna.

Liikunta on lapsesta saakka ollut intohimoni. Nuorena minun sydämeni vei akrobatiavoimistelu, jota harrastin useamman vuoden. Voimistelun jälkeen siirryin saliharrastuksen pariin, josta on vuosien varrella tullut rakas harrastus ja nyt myös rakas työ.

Muiden auttaminen on aina ollut intohimoni.

Olen kuitenkin vuosien varrella kamppaillut paljon liikkumisen kanssa ja kokenut välillä liikunnan menevän pakonomaiseksi josta en ole nauttinut. Matkan varrella kuitenkin olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani ja sitä, millaista liikuntaa se tarvitsee. Toivoisin myös, että sinä oppisit kuuntelmaan kehoasi ja oikeasti nauttimaan liikkeestä.

Luonteeltani olen huumorintajuinen, empaattinen sekä ystävällinen. Valmentajana olen lempeän jämäkkä sekä kannustava.

Valmentajana keskityn sinuun yksilönä ja kuuntelen toiveitasi. Matkalle lähdemme yhdessä ja täten olenkin koko matkan ajan tukenasi sekä kuntosalilla, että ihan perus arjessakin. 


MINUN VALMENNUSFILOSOFIA

En painosta ketään pudottamaan painoa, enkä ehkä suosittelekkaan sitä, paitsi jos se on terveyden kannalta välttämätöntä.

Sen sijaan valmentajana suosin kestäviä ratkaisuja enkä nopeita pikadiettejä. Minun valmennuksessa keskitytään löytämään sopivia ratkaisuja juuri sinun arkeesi sopivalla tavalla. 

Nopeaahan se ei ole, mutta sitäkin palkitsevampaa!

Etsitään ruokailuun terveellisempiä vaihtoehtoja sekä arkeen kivoja liikuntamuotoja, joista oikesti tulee hyvä fiilis. 

Elämän ei kuulu olla kurinalaista suorittamista vaan siitä tulisi oikeasti nauttia myös silloinkin kun yrittää muuttaa elämäntapoja terveellisemmiksi.

Valmennuksessani saat monipuolisia reseptejä (helppoja sekä vaikeampia). Enkä kiellä sinulta mitään, kaikkea voi syödä kohtuudella.

Etsitään sinulle se liikuntamuoto, josta oikesti saat onnistumisen kokemuksia sekä hyvää fiilistä!

löydetään yhdessä balanssi sinun arkeesi <3


Koulutukseni

- Koulutettu hieroja

- Auktorisoitu personal trainer

Minun erityisosaamiseni: 

- Liikunnasta iloa ja onnistumisen tunnetta

- Terveet elämäntavat ja niiden löytäminen

- Elämäntapamuutos

- Lihaksen kasvatus

- Kiinteytyminen
 

Lähetä valmennushakemus sähköpostilla, niin sovoitaan maksuton alkukartoitus, jossa kerron lisää. 

Alkukartoitus ei sido sinua vielä mihinkään.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita